Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

SUKAT RUTUSSA JA KYPÄRÄHATTU VINOSSA

Kuva
SUKAT RUTUSSA JA KYPÄRÄHATTU VINOSSA Maanantaiaamu ja höyry alkaa nousta omasta päästä. Olen taas luvannut itselleni viikonloppuna, etten viikko aamuisin hermostuisi vaan jaksaisin ja ymmärtäisin. Vaatekasa eteisen lattialla odottaa pukijaansa. Ilmoitan herra yhdeksänvuotiaalle viiden minuutin välein kuinka paljon on aikaa pukea. Tämä nuori herra kyllä ymmärtää kellon, mutta siirtymätilanne   aamupalalta hampaiden pesun kautta pukemiseen tuntuu muuttuvan jokaisena aamuna hidastetuksi elokuvaksi. Tuota elokuvaa olen katsonut jokaisena arkiaamuna jo useamman vuoden ajan ja minua se kyllä useimmiten ärsyttää ja kyllästyttää varsinkin silloin, kun omaankin työhön olisi jouduttava. En ole muutenkaan aamulla parhaimmillani ja niinpä ärsytyksen tunne välittyy myös ääneeni. Kun vihdoin koululainen on siirtynyt vaatekasan viereen ja aikaa lähtöön on noin viisitoista minuuttia, alkaa vaatteiden päälle pukeminen sukkien asennon korjaamisella. Ne olivat sitten varmaan ainakin kolmannet su

PELON MAANTIEDE

Kuva
Viikonloppuna tuli pohdittua taas omia ja läheisten kokemia pelkoja monestakin suunnasta. Geokätköilyharrastuksemme vei meidät Ohtolan pirunkallion luolaan. Luolan suuaukko oli melko pieni, mutta itse luola avautui suurempana sisemmällä. Monenlaiset pelot kohtasivat siinä meistä jokaista: hämähäkkipelko, ötökkäpelot, ahtaan paikan pelko, pimeän pelko ja jne. Oli kuitenkin upeaa nähdä kuinka yhdeksänvuotias voitti oman pelkonsa ja kulki isän perässä luolan sisälle taskulampun valokeilassa. Voi sitä riemua ja onnen hymyä pienimmän kasvoilla luolassa käymisen jälkeen. Omassa lapsuudessani syys- ja lokakuun pimeisiin iltoihin kuului veljen kanssa taskulamppupiilosillaolo. Kun syksyn lehdet vielä kahisivat pensaissa ja illat olivat pimeitä, olivat parhaat piilopaikat pensaiden välissä, syksyn lehtien seassa. Maalla asuessa katulamput eivät häirinneet piilosleikkejämme. Tilaa sekä mahdollisuuksia omalle piiloutumiselle oli yllin kyllin. Ulkovalona toimi talon sivulla oleva yksi lamp