SUKAT RUTUSSA JA KYPÄRÄHATTU VINOSSA

SUKAT RUTUSSA JA KYPÄRÄHATTU VINOSSA

Maanantaiaamu ja höyry alkaa nousta omasta päästä. Olen taas luvannut itselleni viikonloppuna, etten viikko aamuisin hermostuisi vaan jaksaisin ja ymmärtäisin. Vaatekasa eteisen lattialla odottaa pukijaansa. Ilmoitan herra yhdeksänvuotiaalle viiden minuutin välein kuinka paljon on aikaa pukea. Tämä nuori herra kyllä ymmärtää kellon, mutta siirtymätilanne  aamupalalta hampaiden pesun kautta pukemiseen tuntuu muuttuvan jokaisena aamuna hidastetuksi elokuvaksi. Tuota elokuvaa olen katsonut jokaisena arkiaamuna jo useamman vuoden ajan ja minua se kyllä useimmiten ärsyttää ja kyllästyttää varsinkin silloin, kun omaankin työhön olisi jouduttava. En ole muutenkaan aamulla parhaimmillani ja niinpä ärsytyksen tunne välittyy myös ääneeni.

Kun vihdoin koululainen on siirtynyt vaatekasan viereen ja aikaa lähtöön on noin viisitoista minuuttia, alkaa vaatteiden päälle pukeminen sukkien asennon korjaamisella. Ne olivat sitten varmaan ainakin kolmannet sukat, jotka menivät varpaista rikki viikon sisällä sukkia jalkaan vedettäessä.  Jokaisena aamuna pienen miehen varpaat tuntevat uusissa ja vanhoissa sukissa muhkuja, kuhmuroita tai sauman väärässä kohtaa tai sen reiän, joka tuli juuri äsken. Tämä sukkataistelu kestää suurimman osan päällepukemisajasta. Eikä se tähän lopu. Kenkien läpät painavat kurjasti ja ne täytyy asetella aloilleen, jonka jälkeen kengännauhojen hurja kiristysoperaatio päättää tämän sukka-kenkä-näytöksen. Tuossa vaiheessa minulla pettää jo hermot ja ilmoitan kiukkuiseen äänensävyyn, että olemme myöhässä. Paiskaan omat laukkuni autoon ja menen auton sisälle odottamaan. Lopulta nuori herra saapuu ja istumme muutaman minuutin hiljaa kumpikin kiukkukäyräämme laskien.  Loppumatkasta jo hassuttelemme ja höpisemme  keskenämme kaikenlaisista asioista. Koulun pihalla saan vielä ihanan halauksen ja suukon juuri ennen heippaheilutuksia.

Illalla tanssitunneilla vierestä salista kuuluu musiikkia. Yritämme keskittyä puolisoni kanssa omiin paritanssiharjoituksiimme. Toisen salin musiikki ja äänet eivät häviäkään aikuisen miehen kuuloaistimuksista. Hänen on vaikea keskittyä, kun niin monet äänet sekoittuvat keskenään ja se vaikuttaa siihen, että keskittyminen herpaantuu, treenit eivät suju ja hyvä fiilis lopahtaa helposti. Aikuisen miehenhän pitäisi pystyä keskittymään ja sulkemaan ympäristön hälinä ajattelevat monet.

Illalla ennen nukkumaanmenoa luemme kirjoja tai juttelemme keskenämme. Pienimmäinenkin on meillä innokas ja melko nopea lukija. Kirja on usein luettu kahdessa illassa. Lukemisen aikana pikkumies ei kuitenkaan siedä meidän aikuisten hiljaistakaan keskustelua lähellään. Leikkiessään tai piirtäessään hän saattaa napata yksityiskohtia muiden puheesta, mutta lukemisen aikana muiden keskustelu häiritsee liikaa ja keskittyminen on tuolloin mahdotonta. Samainen kuuloaistin herkkyys ilmenee sekä isällä, että pojalla. Jos tämän perheen vanhimman miehen kuuloaisti ylikuormittuu vaikkapa päivällä työssä, ilmenee se kireytenä hänen äänensävyssään, tiukkuutena kommenteissa ja sanallistaminen on silloin enemmän käskyttävää. Onneksi olemme nykyisin löytäneet koko perheelle sopivia aistien rentoutuskeinoja. Niistä ehkä tärkein on yhteiset on metsä- ja luontoretket.

Aistiyliherkkyys tai aistiherkkyys ymmärretään ja tulkitaan usein väärin niin, että se olisi pohjimmiltaan käyttäytymisen ja tunnepuolen ongelma ja johon kasvatuksella tai mielenhallinnalla voisi vaikuttaa. Aistiyliherkkyyttä voi esiintyä vain yhden tai laajemmin ueamman aistin kohdalla. Meillä pienimmällä miehellä tämä ilmenee ennen kaikkea kehollisten tuntemuksien ja tuntoaistin voimakkuutena ja ääniherkkyytenä keskittymistä vaativissa tilanteissa. Alle kouluikäisenä poikamme sai muiden aikusten taholta kuulla olevansa nirso tai ronkeli, kue ei syönyt kaikkia erilaisia ruokalajeja. Syömistilanteisiin liittyvät ruuan rakenteen yliaistimukset liittyvät tuntoaistin yliherkkyyteen. Pojallamme tämä oli niitä ensimmäisiä merkkejä, joista sitten oivalsimme mistä onkaan kysymys. Hän vältteli ja kieltäytyi syömästa tiettyjä ruoaka-aineita. Asiasta tietämättömälle tämä oli nirsoilua. Kuinka monen aikuisenkin olen kuullut kertovan siitä, että on joutunut väksin syömään tiettyjä ruoka-aineita lapsena esimerkiksi hoidossa tai koulussa ollessaan. Ruoka-aineisiin ja ruuan rakenteeseen voi siedättää, mutta se tulisi tehdä lapsen ehdoilla pienillä ruokamäärillä kerrallaan. Ei missään nimessä pakottaen.

Aistiyliherkkä siis reagoi aistimuksiin voimakkaammin, nopeammin ja pidempikestoisemmin kuin se, jolla tätä herkkyyttä ei ole. Ennen aistiyliherkän lapsen kohdalla saatettiin ajatella, että lapsi on kuriton tai huonosti käyttäytyvä. Aikuisista taas ajatellaan, että he käyttäytyvät epäasiallisesti ja eivät ota muita huomioon. Vaikeuksia aistiyliherkkyyden kanssa voi tulla edelleenkin monessa paikassa kuten koulussa, harrastuksissa ja kyläreissuilla. Jalkapallossa maalissa oloa välttelevä kaveri on muiden mielestä pelkuri tai osaamaton nynny. Pallon osuminen kehoon on aistiyliherkälle ihan erilainen kokemus kuin  sellaiselle, jolla tätä aistiherkkyyttä ei ole.  Kun varsinaista lääkärin diagnoosia ei meillä pojalle tästä aiheesta ole, moni kuittaa edelleen asian vanhempien ylisuojelun piikkiin. Itse näen asian niin, että ilman diagnoosejakin tulisi huomioida lapsen ja aikuisenkin erilaisuus ja kunnioittaa ja tukea häntä omana itsenään omalla kasvun polulla. Siedätystä aistienkin tasolla tarvitaan, mutta on hyvä muistaa että liika siedätys rasittaa, väsyttää ja voi johtaa jopa uupumiseen sekä aikuisella että lapsella.

Tulee tässä vielä yksi lapsuusmuisto mieleen aiheesta. Kun olimme veljeni kanssa alle kouluikäisiä, veli varmaan korkeintaan kaksi, ilahduin itse talven tultua lumesta ja pulkkamäestä syksyn pimeyden jälkeen. Pikkuveljelle puettiin päälle monta kerrosta lämpiä  vaatteita ja kypärämyssy. Lopulta tuo pieni michelinukko jokaisena talviulkoilupäivänä seisoa tökötti ulkona, itki ja huusi täyttä kurkkua: ”Äiti tuu! Kypärä on vinossa! Äiti tuu! Kypärä on vinossa!” Ja arvaatte varmaankin, että äitini korjasi kypärän asentoa yhä uudelleen ja uudelleen jokaisena päivänä, mutta kun se kypärähattu oli aina vaan vinossa.