keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

AIKATAULUTUKSEN KIROUS JA VANKILA


Kesälomakausi lähenee ja erilaiset tapahtumat sekä ystävä- ja sukulaisvierailut lisääntyvät meillä Suomessa juuri näin kesäaikaan. Ystävänä ja sukulaisena olen kesäisin ärsyttävä ja hankala, koska en pysty enkä halua varata kalenteriini kaveri- tai perhetapaamisia ennakkoon. En myöskään ole koskaan tarkkaan suunnitellut mitä lomalla teemme minäkin päivänä vaan kurkistanut illalla sääennustetta ja aamulla vielä säätilanteen varmistus, jolloin päätös päivän seikkailusta syntyy.

Kyläilyt ja vierailut onnistuvat loma-aikaan meille parhaiten siten, että edellisenä tai samana päivänä soittelee olemmeko kotosalla. Talvella ja työssä kalenterini ja menoni on päivittäin aikataulutettua, joten kaipaan vapaalle ja lomille tilaa ilman sovittuja päiviä tai kellonaikoja. Minulta on turha loma-aikana odottaa, että voisin päättää vaikka varastojen ja kaappien siivousajasta viikkoja etukäteen. Teen sen kuitenkin fiiliksen ja varsinkin säätilan mukaan.

Viime syksynä teimme perheen kanssa päätöksen, että myös aikataulutetut viikonloppuharrastukset saavat jäädä sekä meiltä aikuisilta että perheen pienimmältä. Keskitymme tekemään viikonloppuisin niitä asioita, joista koemme juuri sinä päivänä hyvää oloa. Niinpä viikonloppuisin suuntasimme yhä useammin metsään, kansallispuistoihin ja luontopoluille. Luonnossa liikuimme kelien ja oman jaksamisen mukaan. Välillä toki oltiin kotonakin ihan vain takkatulen ääressä kirjaa lukien ja tekemättä mitään sen kummempaa kuin kotihommia. Tuo päätös vaikutti myös siihen, että jätimme yhteisen ja mukavaksikin koetun tanssiharrastuksen tauolle. Meille aikatauluttamisen purkaminen oli isompi ja tärkeämpi asia kuin jatkuva viikonloppuiltapäiviä katkaiseva tanssitreeni vaikka se meille molemmille aikuisille tärkeä asia olikin. Nyt kokonaisen kauden tätä testattuamme, koemme että olemme saaneet lisää perheen yhteistä aikaa sekä hyvinvointia monessa muodossa.

Olen viime aikoina oivaltanut ja pystynyt sanoittamaan sitä mistä oma niin sanottu hetkessä elämiseni ja tekemiseni on perua. Monet tavat ja ajatusmallithan syntyvät ja juurtuvat meihin lapsuudessa.

Lapsuuteni maisemissa maaseudulla työhön ja tehtäviin vaikutti pääosin säätila. Muistan, kun oma isäni piti sääpäiväkirjaa almanakkaan ja vertaili millaista säätä minäkin vuonna tähän aikaan olikaan ollut. Maatalon työt olivat melko samankaltaisia ja toteutuivat syklisesti vuodesta toiseen. Päivän töissä oli tietty rytmi varsinkin eläinten kanssa, mutta viljan kylvö ja perunoiden laitto sekä heinänteko vaativat tietyt olosuhteet. Niinpä päivän ohjelma saattoi muuttua sen mukaan mikä säätila oli. Suunnitella ei voinut kovin pitkään etukäteen ja suunnitelmat saattoivat myös muuttua yllättävän säämuutoksen takia. Illalla tutkittiin sääennustetta ja aamulla vielä varmisteltiin tarkkailemalla luontoa ja sen tuomia merkkejä mitä työtehtäviä tänään päästään tekemään. Aina ei ennalta sovittu uimareissu toteutunutkaan, kun oli saatava heinät tehtyä ennen ukkosen tuloa. Tai keväällä kaverien kanssa sovittu pyöräretki siirtyi perunakoneen päällä istumiseen, kun keli oli silloin juuri kohdillaan siihen työhön. Töitä tehtiin maalla välillä oikein urakalla. Usein tietyt kevättyöt vaativat miltei ympäripyöreitä päiviä. Samoin kesällä heinänteon aikaan työskenneltiin päivin ja öin. Heinäntekourakan jälkeen oli pidempi tauko tiedossa. Palkintona urakoinnista saimme nauttia leppoisia päiviä järven rannassa uiden ja saunoen.

Miten tämä kaikki sitten vaikutti minuun? Opin joustavuutta, tilanteeseen mukautumista, urakkamaista työntekoa, syklistä työnsuunnittelua sekä aikataulujen muuttumista ja monta muuta nykyisessäkin työmaailmassa tarvittavaa ominaisuutta. Vaikeinta on ollut tottua siihen, että nykyisessä työssäni en voi arjessa tehdä muutoksia pelkästään säätilan mukaan. Asiakastapaamiset ja valmennukset on aikataulutettava ennakkoon. Parisuhteessa on ollut mielenkiintoista huomata miten erilaiset aikakäsityksemme sekä toimintamallimme ovat muuntautuneet ja muokkautuneet yhteisen elämämme aikana. Mitkä niistä ovat pysyvämpiä, itselle eräänlaisia selviytymiskeinoja ja mitkä taas sellaisia, joista olen valmis joustamaan.

Huomaan lisäksi, että pohjimmiltaan maalaistyttönä kaipaan paljon ulkona liikkumista sekä oleilua. Olenkin jo vuosia tehnyt coaching- ja ohjaustyötä muuallakin kuin sisätiloissa. Toki silloin kuuntelen asiakkaan toiveita sekä näkökulmia, onko luonnossa liikkuminen hänelle voimia antavaa ja mitä hyvää se hänessä vahvistaa. Monissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että luonto ja luonnossa oleilu laskevat stressitasoa myös niiltä, joille luonnossa liikkuminen ei ole tuttua ja eikä luontevaa. Tutkimusten mukaan parhaat terveyshyödyt luonnosta saa toistuvilla käynneillä. Meille toistuvuus on kuitenkin jotain muuta kuin ennalta sovittua ja määrättyä.  

Tärkein asia tässä kokonaisuudessa on kuitenkin se, että annan itselleni ja perheelleni mahdollisuuden tehdä asioita, joita yhdessä koemme juuri siinä hetkessä tärkeäksi tai meille voimaa tuoviksi.  Hetkessä elämisen ja hetkessä toimimisen merkitys on eräällä tavalla kasvanut minuun kiinni lapsuuden maisemissa.

Ihanaa kesää kaikille ja terveiset täältä lapsuuden maisemista Itä-Suomesta kukkaniittyjen ja kirkkaiden vesien ääreltä!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti